Hilhelmin hengenpelastusoperaatio

Hapanjuuri on kuin ystävyys, sekään ei pysy elossa hoitamatta. Tosiystävyys on kuitenkin sellaista, ettei siihen vaikuta pitkäkään aika tai välimatka. Kun tälläisen ystävän taas tapaa, niin voi jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin, ja kaikki on taas hyvin.

Kaverini lupasi hakea ulkoeteisestämme hänelle lupaamani vehnähapanjuuren, mutta unohti kerta toisensa jälkeen ja sitten minäkin jo unohdin, ja juuriastia ajautui hyllyn takaosaan. Sieltä sen tänään löysin. Se näytti melko surkealta; littana jauhokerros purkin pohjalla ja päällä mustaa lientä.

Tuo musta liemi on englanniksi nimeltään ”hooch” ja tarkoittaa kotipolttoista, laitonta viinaa. En ole keksinyt ilmaisulle hyvää suomennosta, niinpä kutsun sitä huutsiksi. Huutsi oli siis vallannut juuren pinnan. Juuri on siitä hupaisaa, että se useimmiten selviytyy hankalistakin paikoista, ja huutsistakin.

Niinpä kaadoin tumman nesteen pois juuripurkin pinnalta ja ruokin juuren.

Huutsi on vallannut juuren. Viimeisessä kuvassa se on kaadettu pois.

 

Vasemmalla juuri ruokittu juuri, oikealla juuri neljän tunnin kuluttua.

Neljän tunnin kuluttua juuri oli hyvässä pöhinässä. Tämä purkki oli ollut unohduksissa vain viikkoja. Jos juuri joutuu unohduksiin paljon pidemmäksi ajaksi niin joudut ehkä toistamaan tai triplaamaan ruokinnan, ennenkuin juuri elpyy. Mutta useimmiten se kuitenkin elpyy.

Ai niin, mikä on Hilhelmi? Sehän on tietysti minun vehnähapanjuureni nimi, joka tulee molempien mummieni nimistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *